Seniorit on huomioitu taloyhtiön tilasuunnittelussa alusta loppuun saakka. Olemme ottaneet huomioon mm. nämä seikat turvallisuuden ja viihtyisyyden lisäämiseksi:
Olemme lisänneet myös jokaisen yksittäisen asunnon turvallisuutta näiden asioiden avulla:
Yhteisöllisyys ja esteettömyys on osa Pihlajiston asukkaiden arkea. Käytössäsi on taloyhtiön yhteisiä tiloja, joissa nautit arjesta ja yhteisestä ajasta niin muiden asukkaiden kuin vaikkapa perheesi ja ystäviesi kanssa.
Kerhohuoneessa järjestetään viikoittain erilaista asukkaiden toiveiden mukaan suunniteltua ohjelmaa. Täällä voit katsella myös esimerkiksi televisiota yhdessä muiden asukkaiden kanssa tai pelailla erilaisia pelejä.
Asukkaiden käytössä on myös saunatilat, joihin saat varattua lisäpalveluna myös oman henkilökohtaisen avustajan mukaasi. Näin voimme tarjota mahdollisimman turvallista asumista kaikille asukkaille.
Pihlajiston Soinnun piha-alueeseen on panostettu, jotta arki olisi virikkeellistä ja mielekästä vuoden jokaisena päivänä.
Taloyhtiöllä on iso oma puutarhapiha, jossa on marjapensaita ja omenapuita. Pihalla on oleskeluryhmiä sekä leppoisa pihakeinu kesäpäivistä nauttimiseen.
Pihalta löytyy myös aikuisille tarkoitettuja fysioterapeuttien suosittelemia liikuntavälineitä, jotka ovat asukkaiden vapaassa käytössä.
Hattelmalantie 2c
00710 Helsinki